Menu
Asuminen / Sijoittaminen / Työelämä

Q1 2021 – Ensimmäinen kvartaali paketissa

Kirjoitin teille viime vuoden lopulla vuoden 2021 tavoitteistani kirjoituksessa Tilinpäätös 2020. Nyt kun vuoden ensimmäinen neljännes on saatu pakettiin, on hyvä aika katsastaa mitä tavoitteilleni kuuluu.

Tavoitteitahan oli viisi:

  1. ASP-tilin varojen purkaminen & sijoitussuunnitelma
  2. Keskity salkun timantteihin
  3. Osinkojen tuplaaminen
  4. Salkun arvon triplaaminen
  5. Back to business

Vuoden ensimmäinen neljännes oli kaiken kaikkiaan onnistunut ja työn täyteinen. Tässäpä muutamia kohokohtia.

Tavoite 1. ASP-tilin varojen purkaminen ja sijoitussuunnitelma

Tavoitteena oli purkaa tänä vuonna asuntosäästötilillä olevat varat ja sijoittaa ne pikkuhiljaa osakkeisiin ja rahastoihin parempaa tuottoa tekemään. Olimme jo ehtineet kontaktoimaan pankkimme tilin purkamisen tiimoilta. Kuitenkin, koska rahoille ei ollut välitöntä sijoitussuunnitelmaa, päätimme odottaa. Hyvä näin, sillä kohtalo puuttui peliin!

Helmikuun alussa saimme vuokrankorotuskirjeen, jossa kerrottiin, että vuokraamme tullaan tarkistamaan vuodesta 2022 lähtien vuosittain +10% korotuksella, kunnes ollaan saavutettu 80% markkinahintojen tasosta. Meidän tapauksessa tämä tarkoittaa korotuksia kahtena peräkkäisenä vuotena, jonka jälkeen palataan perustasoisiin korotuksiin, joka on yleensä ollut 2%. Mutta siis miettikää, +10%!

Taustalla tässä on se, että asuntomme oli Helsingin kaupungin ARA-asunto, jota valtio on rahoittanut. Kun ARA-rajoitukset raukesivat, Helsingin kaupunki päätti yksityistää eli osakeyhtiöittää nämä asunnot. Tällainen mahdollistaa vuokrien korottamisen, ja näinhän tässä tapahtui. Vuokrien korotus pääsi ihan uutisiin, niin röyhkeänä tuota pidettiin.

Oma mielipiteeni on, että lähtötaso oli niin alhainen, että tämä oli odotettavissa. Maksan mieluummin korkeampaa vuokraa, jos se tarkoittaa kiinteistön parempaa ylläpitoa. Mutta, odotukseni kasvavat toki tätä myötä. Ymmärrän myös, että yksinasuvalle tämä voi olla kova paikka.

Vaikka meillä ei ole kiire muuttamaan, ryhdyimme pohtimaan eri vaihtoehtoja. Emme edelleenkään halua ottaa satojen tuhansien eurojen asuntolainaa tulevaisuudessa, mutta tutkittuamme eri vaihtoehtoja löysimme asumisoikeusasunnot (ASO). ASO-kodeissa asunnon saaja maksaa 15% asunnon hinnasta ja vastike / vuokra on jopa alle Helsingin kaupungin asuntojen vuokratason. ASO-koti on täydellinen omistus- ja vuokra-asumisen välimuoto.

Valitettavasti (kuten arvata saattaa) nämä asunnot ovat todella suosittuja. Jotta tällaiseen asuntoon pääsee käsiksi, tulee ottaa jonotusnumero Helsingin kaupungin sivuilta. Otimme molemmat jonotusnumerot ja numerot olivat molemmilla jotain 300 000.

Otimme molemmat jonotusnumerot ja numerot olivat molemmilla jotain 300 000.

Soitin Hasolle, josta kerrottiin, että tuolla numerolla ei ihan lähitulevaisuudessa irtoa asuntoa – ainakaan kantakaupungista. Toden totta, uutisia luettuani selvisi, että esimerkiksi Kalasataman ja Jätkäsaaren asuntoihin saa odottaa 15-30 vuotta. Tik tok!

Oppitunti: jonotusnumero ASO-koteihin kannattaa ottaa 18-vuotiaana, eli heti kun se on mahdollista. En ollut tietoinen tästä systeemistä, vaikka äidilläni ja kahdella siskoistani tuo jonotusnumero onkin. Meidän äidin numero on 90-luvulta ja se on noin 27 000. Hän saisi luultavasti ASO-kodin heti mistä tahansa haluaisi. Lisää ASO-asumisesta voi lukea täältä.

Olen aikaisemmin kertonut, että meillä on käynyt hyvä tuuri tämän asunnon kanssa. Onneksi vasta kahden vuoden ja kahden 10% korotuksen jälkeen alkaa olemaan painetta muuttaa pois. Sillä aikaa aiomme pysyä aktiivisena ASO-kotien etsimisen saralla. Laitoimmekin hakemuksen muutamaan HASO-kohteeseen ja lisäksi osallistumme uudiskohteiden hakuun, kun niitä ilmestyy. Uskon, että parin vuoden sisään olemme ASO-asunnon löytäneet ja toivottavasti ASP-rahat löytäisivät hyvän sijoituskohteen tätä kautta!

Status: Ei enää relevantti tavoite.

Tavoite 2. Keskity salkun timantteihin

Tein viime vuonna päätöksen, etten lisää enää yrityksiä tai ETF:iä salkkuuni, vaan keskityn olemassa oleviin ja laitan lisää paukkuja näihin. Minulla oli vuoden lopussa salkussani jo 12 eri yhtiön osakkeita ja ETF-rahastojakin 4 eri. Kerroin loppuvuonna, että ostoslistallani on ainakin Neste, Sampo ja Fortum, joita jo salkustani löytyy.

Miten on mennyt? Olen lisännyt yhden ETF:n salkkuuni, hups. Täytyy myöntää, että minulle tuli FOMO, fear of missing out. Halusin FAAMG-yhtiöitä salkkuuni, eli Facebookia, Amazonia, Applea, Microsoftia ja Googlea. Otin salkkuuni siis erään World eli Maailma ETF-rahaston, jossa on näitä maailman isoimpia ja vaihdetuimpia firmoja. Okei, pieni lipsahdus, mutta minulla on tähän järkeenkäypä syy.

Täytyy myöntää, että minulle tuli FOMO, fear of missing out.

Nordnet nimittäin veloittaa ETF-kuukausisäästämisestä 2,5 e/kk. Vaikka summan saa vähentää pääomatuloista verotuksessa, nyrkkisääntöni on, että kaupankäyntikulut eivät saisi ylittää 1% (kuten ei myöskään rahaston juoksevat kulut). Halusin siis korottaa kuukausisäästösummaa, jotta pääsen tuohon 1% raamiin. Koska kaksi ETF-rahastoistani ovat vain pidossa, ja vain kahteen niistä kuukausisäästin, minun suorastaan piti lisätä yksi uusi ETF salkkuuni ? Nyt kuukausisäästän siis kolmeen eri rahastoon.

Osakkeiden osalta strategia on pitänyt. Ostin Nestettä lisää tulosjulkistuspäivänä helmikuun alussa, kun kurssi tippui yli 6% hintaan 55,38e. Tässä taas nähtiin miten vaikeaa ajoitus on, nimittäin tämän päivän hinta on n. 45e. Tätä tämä on.

Ostoslistalla on tosiaan vielä Fortum ja Sampo, uutena ehkä myös Citycon – puhtaasti siitä syystä, että Citycon maksaa erinomaista osinkoa (melkein 7%). Olen omistanut Cityconia muutaman vuoden, enkä ole erityisen innostunut tuosta osakkeesta. Se tuo kuitenkin salkkuuni hyvää toimialahajautusta kiinteistöalan kautta ja maksaa hyvää osinkoa.

Kannattaa siis panostaa salkun timantteihin, mutta tämä toimii myös toiseen suuntaan: huonoista sijoituksista kannattaa hankkiutua eroon. Meillä on ollut kaksi perinteistä rahastoa S-pankissa ns. vararahastona, joista toiseen S-bonukset menevät (Rohkea). Kävin näiden kahden rahaston avaintietoja alkuvuodesta läpi. Rohkeassa oli maltilliset kulut, mutta kävi ilmi, että tässä toisessa rahastossa, Asuntorahastossa oli todella huonot ehdot.

Vaikka Asuntorahastosta on tullut ihan hyvä tuotto vajaassa viidessä vuodessa, yli +31%, sen merkintäpalkkiona on mennyt aikoinaan 2% sijoitetusta pääomasta, jonka lisäksi vuosittain 2,47% juoksevia kuluja. Lunastuspalkkiona menee 1% ja tämäkin oli porrastettu niin, että jos rahasto olisi ollut esim. 1-3 v sijoitettuna, olisi lunastuspalkkio ollut peräti 3%. Tein lunastuksen Asuntorahastoon nyt helmikuussa ja raha tilitetään kesäkuun, eli toisen kvartaalin loppuun mennessä. Enpäs ole tällaisiin lead timeihin ennen törmännyt. Niin että tarkkana niiden ehtojen kanssa!

Mainitsin muuten tästä Asuntorahastosta Helpomman asumisen puolesta -podcastissa. Sinänsä hyvä idea hajauttaa salkkua myös kiinteistöihin, mutta ei näin kalliilla kuluilla!

Status: 50/50.

Tavoite 3. Osinkojen tuplaaminen

Tajusin, että eihän tämä ole tavoite eikä mikään! Nimittäin viime vuonna moni firma leikkasi osinkojaan tai jätti ne kokonaan maksamatta koronan tuoman epävarmuuden vuoksi. Nyt kun osingot maksetaan normaalisti ja joissain tapauksissa jopa tuplana, uskoisin, että omatkin osinkoni helposti tuplaantuvat verrattuna viime vuoteen. Pitäisikö nostaa tavoitetta triplaamiseksi? ?

Tajusin, että eihän tämä ole tavoite eikä mikään!

Triplaaminen tarkoittaisi sitä, että minun tulisi ostaa lisää osakkeita. Ostoslistallani jäljellä olevat firmat Sampo ja Fortum jakavat osingot vasta toukokuussa, eli ehtisin molempiin mukaan kasvatetulla osakemäärällä. Citycon, joka on ostoslistallani ehkä-statuksella puolestaan jakaa osingot neljässä erässä, joista ensimmäinen meni jo. Ensimmäiset osingot maksettiin itseasiassa tänään 31.3.2021. Mutta nuohon kolmeen jälkimmäiseen osingonmaksuun Cityconin osalta ehtisin vielä kasvatetulla osakemäärällä (kesä, syys & joulu). Näillä kaikilla kolmella on hyvät osinkotuotot: Sampo yli 4%, Fortum lähes 5% ja Citycon sen melkein 7%.

Lisäsijoitus Nesteeseen ei oikeastaan tukenut tätä osinkotavoitetta, sillä heidän osingonmaksu-% on alle 2%. Neste on oikeastaan aika kallis osake tällä hetkellä! Katsoin Inderesin sivuilta, että vuoden 2020 P/E-luku oli melkein 37 (Helsingin pörssin keskiarvo 16) ja P/B-luku on melkein 8 (yli 1 indikoi ylihinnoiteltua osaketta).

P/E-luku (price-to-earnings) eli osakkeen tuloskerroin kertoo minulle, että Nesteen osake maksaa itsensä takaisin 37 vuodessa. P/B-luku (price-to-book) eli tasekerroin taas kertoo sen, että osaketta hinnoitellaan yli tasearvon, eli yli sen kirjanpitoarvon, ja on tällä hetkellä mahdollisesti ylihinnoiteltu. Inderes ennustaa Nesteelle hieman maltillisempia arvostuskertoimia tälle ja seuraavalle kahdelle vuodelle. Samaten Inderes ennustaa, että seuraavan kolmen vuoden aikana liikevaihto, osinkotuotto, ROI (sijoitetun pääoman tuotto) ja ROE (oman pääoman tuotto) kasvaisi. Mutta kuka näistä tietää.

Status: Työn alla / näyttää lupaavalta.

4. Salkun arvon triplaaminen

Jos ASP-tilin varat olisi purettu ja sijoitettu, triplaaminen olis saattanut olla mahdollista. Mutta koska päätimme pitää nuo rahat tulevaa varten turvassa, täytyy tätä tavoitetta tarkastella hieman uusiksi. Nykytiedoilla tavoite tuntuu epärealistiselta.

Kolme kuukautta on kulunut ja salkkuni arvo on kehittynyt alle +10%. Vertaan salkkuni tämän päivän markkina-arvoa 31.12.2020 markkina-arvoon. Markkina-arvossa on mukana sijoittamani pääoma sekä arvonnousu. YTD-% (year-to-date, eli kehitys 1.1.2021 lähtien) salkussani on tällä hetkellä reilu +4%. Tämä on siis puhdasta arvonnousua. Tällä hetkellä käytettävissäni olevat rajalliset sijoitusvarat hidastavat salkun arvon eksponentiaalista kasvattamista, mutta toisaalta pörssin alkuvuoden kehitys on buustannut salkun arvoa.

Olen optimistinen sen suhteen, että kurssit eivät ainakaan hirveästi laskisi vielä tänä vuonna. Laskin +10% vuosituotolla kaksi todennäköistä skenaariota. Toisessa salkun arvo olisi kehittynyt vuoden loppuun mennessä +34% ja toisessa +51% verrattuna viime vuoden salkun arvoon.

Laskin +10% vuosituotolla kaksi todennäköistä skenaariota.

On vielä kolmaskin, epätodennäköisin skenaario. Tässä kasvu-% olisi +88% vuoden loppuun mennessä. Eli (1.) skenaario +34%, (2.) skenaario +51% ja (3.) skenaario +88%. Kolmas skenaario veisi melko lähelle +100%, joka tarkoittaisi, että arvo olisi tuplaantunut.

Tämän tavoitteen osalta toisin kasvuprosenttia suosiolla alaspäin jo tässä vaiheessa. Jos saan salkun arvon tuplattua, olisin erittäin tyytyväinen.

Status: Tavoitetta muutettu / työn alla.

5. Back to business

Josta päästäänkin viimeiseen, työelämään liittyvään tavoitteeseen.

Alkuvuosi on ollut haipakkaa! Olen hakenut useampaan paikkaan ja tullut headhuntatuksi muutamaan otteeseen. Yhdet pakitkin on tullut annettua. Olen myös itse saanut aika monetkin pakit. CV:tä on siis naputeltu sinne ja tänne. Tällä hetkellä minulla on kolme prosessia käynnissä. Yhdessä olen ihan loppusuoralla, toisessa keskivaiheessa ja kolmannessa hyvin alkuvaiheessa.

Yhdet pakitkin on tullut annettua. Olen myös itse saanut aika monetkin pakit.

Näissä kahdessa ensimmäisessä prosessissa olen yllättänyt itseni! Kun lähdin uralomalle, ajattelin, että teen dramaattisen uranvaihdoksen ja hankin lisää vastuuta. Että tämä olisi se, joka tuo minulle merkitystä elämään. Nyt olen ymmärtänyt, että olen sen dramaattisen muutoksen jo itseasiassa tehnyt tuomalla Terhin rahablogin elämääni. En siis tarvitse välttämättä uutta ja ihmeellistä työsaralla. Tämä oivallus tuntuu hyvältä.

Se, mitä tulevalta työnantajalta kuitenkin toivon on mahdollisuus saada jatkaa Terhin rahablogia työn ohessa. Tähän on useita ratkaisuja, joista olen jo avoimesti keskustellut rekrytoijien kanssa.

Kolmas käynnissä oleva prosessi on luultavasti pidempi tie, sillä tämä työ olisi ulkomailla. Tulin siihen lopputulokseen, että tällekin vaihtoehdolle täytyy olla avoin elämässä. Elämässä täytyy mielestäni kerätä kokemuksia ja rikastuttaa omaa maailmankatsomusta. Niinpä siis ajattelin, että ulkomailla asuminen ja työskentely voisi olla ihan virkistävääkin vaihtelua! Mieheni tukee tätä ja on innoissaan puolestani.

Myös blogin tiimoilta on tapahtunut ekan vuosineljänneksen aikana kivoja juttuja. Tammikuussa julkaistiin vierailemani podcast-jakso (Helpomman asumisen puolesta) ja maaliskuun alussa tein vieraskynäkirjoituksen Rahamedian blogialustalle rahakasvatuksesta. Pari viikkoa sitten annoin Arvopaperi-lehdelle haastattelun sijoittamispsykologiaan liittyen. Lehti tulee huhtikuun alussa ulos, enkä ole vielä nähnyt lopullista juttua.

Lisäksi olen innostanut useita ihmisiä ympärilläni sijoittamaan entisestä kollegasta omaan äitiin ja useampaan ystävään. Jopa aviomies on aloittanut osakesijoittamisen! Olen ilmeisen tehokas aivopesemään ihmisiä ympärilläni. Sorry not sorry 😀

Moni on kysynyt miksi en ryhdy yrittäjäksi tämän aiheen tiimoilta. Olen kyllä tänä vuonna selvittänyt yrittäjyyteenkin liittyviä asioita. Olen jopa saanut sparrausta somemarkkinointiin ja Terhin rahablogin brändäämiseen liittyen. Ehkä siis joku päivä, mutta juuri nyt on hyvä näin. En silti sulje mitään yhteistyökuvioita pois! Psst, viesti universumille?

Status: Työn alla.

▫️▫️▫️

Tässä oli alkuvuoteni kuulumiset. Mitä tavoitteita sinulla on tälle vuodelle ja kuinka olet edistänyt niitä? Haastan sinut kirjoittamaan ylös viisi sinulle tärkeää tavoitetta tälle vuodelle! Muista: hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.

No Comments

    Leave a Reply