Viitisen vuotta sitten tein jotain mistä moni haaveilee, mutta harva uskaltaa toteuttaa. Irtisanouduin vakituisesta työsuhteestani ja heittäydyin niin sanotusti tyhjän päälle. Tästä alkoi kaksi vuotta kestänyt ”uraloma”, jonka aikana tapahtui asioita, joita en olisi ikinä voinut ennustaa. Näistä yksi oli globaali pandemia noin puoli vuotta irtisanoutumiseni jälkeen ja toinen Terhin rahablogin perustaminen.
Urabreikki muutti minua myös paljon ihmisenä. Ennen kaikkea se kirkasti arvomaailmaani, mutta antoi myös tietynlaista itseluottamusta ja perspektiiviä asioihin. Toki tämä kaksi vuotta maksoi myös rahaa, mutta oli minusta joka euron arvoinen.
Tässä postauksessa kirjoitan siitä miten arvoni muuttuivat ja mikä oli urabreikin hintalappu.
Miten uraloma muutti minua ihmisenä?
Tunnistan ainakin viisi isoa asiaa, joista ajattelen nykyään eri tavalla työelämään liittyen. Näitä voisi kai arvoiksikin kutsua, sillä ne ohjaavat elämääni tänä päivänä.
- En koe enää pakonomaista tarvetta edetä uralla. Ensimmäinen iso ajatusmaailman muutos liittyy siihen, että ennen urabreikkiä nopea uralla eteneminen, valta ja titteli olivat tärkeitä päämääriä. Enää en kuitenkaan ajattele näin, koska ymmärsin uralomalla etteivät nuo asiat tuo aitoa onnea. Tämä ei tarkoita, että olisin laiska tai päämäärätiedoton töissä – päinvastoin. Minua vain motivoi työelämässä nykyään muut asiat. Valintojani ja tekoja ei ohjaa enää pakonomainen tarve edetä uralla, etenkin jos se vaatisi arvojeni vastaista toimintaa, vaan työn muokkaaminen niin, että saan siitä iloa ja pystyn elämään itseni kanssa.
- Annan enemmän arvoa omalle elämälle. Toiseksi, arvostan nykyään enemmän omaa ja perheen kanssa vietettyä aikaa sekä harrastuksia ja ylipäänsä työn ulkopuolista elämää. En myöskään ota terveyttäni itsestäänselvyytenä, vaan ymmärrän, että riittävä uni, matalat stressitasot ja hyvä ravinto vähentävät riskiä sairastua muistisairauksiin, syöpään ja sydänsairauksiin.
- Suojelen itseäni pahoilta asioilta ja ihmisiltä. Kolmantena muutoksena olen huomannut, että pyrin nykyään tietoisesti pitämään itseni ulkopuolella työelämän toksisesta, egoistisesta ja opportunistisesta sekoilusta, koska se ei tee hyvää mielelle. Vaikka ihmeellinen (rahan ja aseman ajama) valtataistelu sapettaa välillä, yritän pitää itseni siitä irrallaan. Toisinaan huomaan olevani vähän huvittunut ihmisten käyttäytymisestä. Uskon, että suurin osa meistä on pohjimmiltaan hyvä ihminen, työelämä vaan ajaa meidät välillä käyttäytymään tosi erikoisesti.
- Pidän ison kuvan mielessä ja annan olla. Neljäntenä muutoksena mainittakoon se, että huomaan usein ajattelevani töissä, että mitä sitten? Moni harmillinen tilanne on lopulta pieni asia isossa kuvassa, jota ei kannata oman mielenterveyden takia ottaa henkilökohtaisesti. Tätä tapahtuu aivan kaikissa työpaikoissa ja tämän voin todeta yli 15 vuoden työkokemuksen perusteella. Tähän liittyen kannattaa tutustua Mel Robbinsin kehittämään Let them -teoriaan.
- Luotan intuitioon. Lopuksi, kuuntelen intuitiotani ja sisäisiä hälytyskellojani nykyään herkemmin. Ne ovat aina oikeassa! Hätiköityjä päätöksiä ei pidä tietenkään tehdä, mutta pidän aistit herkkänä ja lähden välittömästi toimimaan, jos huomaan, että jotain on pielessä. Välillä se tarkoittaa tilanteesta poistumista ja etäisyyden ottamista.
Kahden vuoden urabreikin hintalappu
Laskin, että uraloma maksoi minulle nettona noin 60.000 euroa. Toisin sanoen noin 30.000 euroa vuodessa. Vaikka olin oikeutettu ansiosidonnaiseen tuona aikana, suurin osa hintalapusta koostuu menetetystä nettotulosta, eli mitä olisin tienannut, jos olisin ollut palkkatöissä tuona aikana verrattuna minkälaiseen ansiosidonnaiseen olin oikeutettu.
Summa koostuu:
- menetetystä nettotulosta (palkka ja lomarahat)
- karenssiaikana itsemaksetusta osuudesta ja itsemaksetuista lomarahoista
Summassa ei ole huomioitu:
- mahdollisia bonuksia tai muita etuja
- vaikutusta eläkkeeseen
- freelance-tuloja
- sitä, että työelämään palaamisen jälkeen nettopalkkani nousi noin 15 prosenttia. Olisinko koskaan saanut palkankorotusta, jos olisin jäänyt edelliseen työpaikkaan?
Tuon parin vuoden aikana koin silloin tällöin huonoa omaatuntoa ansiosidonnaisen saamisesta, näin jälkikäteen mietittynä täysin turha tunne. Tuolloin lohdutti se, että erikoisen maailmantilanteen takia aika moni muukin oli samassa tilanteessa. Lisäksi yritin pitää tavoitteeni koko ajan mielessä, joka oli mielekkäämpien työtehtävien löytäminen. Tämän tavoitteen saavuttaminen oli mielestäni koko yhteiskuntaa hyödyttävä päämäärä ottaen huomioon, että työikää oli vielä 30+ vuotta edessä.
Kaduttaako menetetty 60.000 euroa?
Ei kaduta. Minusta 60.000 euroa on pieni hinta kaikelle sille mitä sain sen vastineeksi tuon kahden vuoden aikana.
Näen tuon summan investointina, joka poiki sellaisia asioita, joille on vaikea määrittää arvoa. Vaihdoin urapolkua, perustin blogin, loin omia työpaikasta riippumattomia verkostoja, kokeilin kevytyrittäjyyttä ja koen kasvaneeni ihmisenä tavalla, joka pitää minut järjissäni työelämässä tänä päivänä. Lisäksi sain viettää aikaa perheeni kanssa ja huolehtia terveydestäni.
Joku joskus sanoi, että kun olen mummona miljonääri, en luultavasti haikaile tuon 60.000 euron perään. Näin se taitaa olla, koska en osaa nytkään haikailla sen perään. Sitäpaitsi, aion olla miljonääri jo aikaisemmin! 😉
Tämä kirjoitus on alunperin julkaistu Rahamedian sivuilla elokuussa 2023. Tekstiä on päivitetty.
No Comments