Menu
Inspiraatio

Paluu juurille – Terhin rahablogi 2.0

Viimeisestä postauksesta täällä on vierähtänyt tovi! Tämä johtuu siitä, että keväällä 2023 siirryin Rahamedian bloggaajaksi.

Muutos oli kaivattua vaihtelua yksin tekemiseen ja piti inspiraatiotani yllä hetkenä, jolloin en ollut aivan varma jaksanko jatkaa Terhin rahablogia. Mahdollisuus tuli oikeaan aikaan.

Viime elokuussa tein kuitenkin päätöksen lopettaa Rahamedialla. 

Moni on pohtinut miksi tämän päätöksen tein ja haluankin olla tästä täysin avoin teille.

Miksi päätin siirtyä takaisin omaan blogiin?

Päätös oli intuitiivinen ja tein sen nopeasti. 

Liityin aikoinaan Rahamedian tiimiin samalla intuitiivisella fiiliksellä. Kävimme lounaalla, juttelimme ja tuli hyvä fiilis. Päätös oli helppo. 1,5 vuotta kirjoitinkin blogipostauksia hyvällä fiiliksellä, tutustuin uusiin ihmisiin, opin uusia taitoja, enkä katunut päätöstäni. Päinvastoin.

Lopettamispäätöksen taustalla oli se, että Rahamedia oltiin päätetty myydä uusille omistajille. Aiheesta tiedotettiin, kun omistajanvaihdos oli jo tapahtunut. Koska en ollut osallistunut päätöksentekoon, en myöskään kokenut enää, että blogini kohtalo on omissa käsissäni. Ilmoitin jo samalla viikolla, että lähden omilleni. Ajatus oli, että haluan tehdä sen ennen kuin joku tekee lisää päätöksiä puolestani.

Luotin tässä päätöksessä täysin vaistoihini, kuten monessa muussakin elämäni päätöksessä olen toiminut. Viimeinen päiväni Rahamedian bloggaajana oli syyskuun 2024 lopussa.

Helppo päätös taloudellisesta näkökulmasta

Haluan olla myös avoin eräästä asiasta, jota minulta kysytään usein: tienasinko Rahamedialla jotain? Vastaus on: en tienannut. Olen toki tehnyt satunnaisesti pieniä summia julkaisuihini upottamilla affilinkeillä, mutta näillä ei ollut tekemistä Rahamedian kanssa. Samoja linkkejä löydätte näidenkin sivujen blogipostauksista.

En siis saanut korvausta ajastani tai sisällöstäni, enkä myöskään kaupallisia yhteistöitä. Lähtöpäätökseni ei siis tuottanut taloudellista tappiota, ja oli siksikin helppo ja nopea tehdä.

Haluan tässä kuitenkin tarkentaa, että en kokenut jääväni täysin ilman mitään vastinetta. Sain verkoston, julkaisuaikataulun, yhteisiä tapahtumia, blogialustan, näkyvyyttä ja jopa joitain koulutuksia. Annoin näille arvoa ja tämä riitti minulle tuona hetkenä.

Olen tehnyt Terhin rahablogia aina täysin harrastuspohjalta ja olen iloinen, että sain olla mukana Rahamedialla tuon hetken. Toki olisin toivonut, ettei sisältöäni olisi myyty eteenpäin ennen ennakkokeskusteluja. Mutta en kanna kaunaa. Otan tämän oppituntina.

Mitä seuraavaksi?

Rahamedialla bloggaaminen jäi hieman lyhyemmäksi mitä olisin toivonut, mutta tämän muutoksen myötä sain taas kipinän miettiä mitä seuraavaksi.

Tätä pohdintaa tukemaan otin mentoriksi Laura Holmströmin, joka on tunnettu vaikuttaja, tv-persoona, yrittäjä ja kirjailija. Lauran kanssa olemme lokakuusta lähtien sparrailleet Terhin rahablogin kehittämistä.

Ensimmäinen konkreettinen asia, jonka tein tämän tiimoilta oli nelipäiväisen työviikon neuvottelu työnantajani kanssa. Ilman aikaa, en pysty viemään työn ulkopuolisia projekteja eteenpäin. Niinpä vuosi 2025 lähti käyntiin siten, että parin kuukauden ajan testaan nyt perjantaivapaita. 

Seuraavaksi pohdin millä tavalla pääsen lähemmäksi ja paremmin auttamaan teitä, lukijoitani ja seuraajiani.

Blogipäivityksiä tulen jatkamaan fiiliksen mukaan, sillä kaiken tämän ohella aloitin viime syksynä työni kautta triathlonharrastuksen, johon menee myös paljon aikaa. Harjoittelenkin tällä hetkellä Ironman 70.3 -kilpailuun, joka tehdään triathlonklubin kanssa yhteisellä matkalla Italiaan tämän vuoden syyskuussa. Saatte varmasti lukea tähänkin liittyviä kuulumisia 🙂

Siispä, tervetuloa takaisin seuraamaan Terhin rahablogia tänne, mistä kaikki sai alkunsa vuonna 2020. Viedään Terhin rahablogi yhdessä uudelle aikakaudelle!

Hyvää alkanutta vuotta 2025!

No Comments

    Leave a Reply