Vuoden viimeinen blogipostaus on short & sweet. Halusin vielä päivittää viimeiset kuulumiset ennen kun on aika kääntää lehti uudelle vuodelle 2023. Koska kirjoittelen tätä perjantai-iltana yritän pitää viestin mahdollisimman kompaktina 🙂
Mitä voin sanoa tästä vuodesta? Vuosi on ollut oikeasti aika raskas. Sairastelut, tapaturmat, ongelmat asunnon kanssa, epävarmuus taloudessa ja sitä kautta yrittäjäperheen arjessa, suuri työkuorma, oman hyvinvoinnin laiminlyönti jne. Mutta on siihen mahtunut myös todella paljon hyvää.
Ohessa lyhyt recap vuodesta.
Työ
No, niitä on ollut tosi paljon. Vaivihkaa (ja parintuhannen tunnin myötä) minusta on tullut Finance SAP S/4HANA muutosjohtamisekspertti. Kuulostaa just niin pelottavalta kuin mitä se oikeassakin elämässä on 😀 Mutta tykkään työstäni ja koen, että teen tällä hetkellä oikeaa asiaa ihmisten muutosjohtamisen parissa, joka näkyy tuloksissa.
Ensi vuodelta toivon urakehitystä ja uusia haasteita, samaa projektia on nimittäin jo yli vuosi takana. Ensi vuodelta toivon lisäksi enemmän aikaa perheelle ja omalle terveydelle. Näissä kahdessa asiassa olisi ollut petrattavaa tänä vuonna.
Onko urakehitys ja oman ajan lisääminen ristiriidassa? Se jää nähtäväksi.
Blogi
Muutama kuukausi on jäänyt välistä täällä perinteisen blogin puolella, mutta yhdeksän postausta olen onnistunut tänne rutistamaan kaiken muun ohella.
Olen potenut huonoa omaatuntoa epäinnovatiivisuudesta ja aiheen ohi puhumisesta Intagramin puolella. Rahasta ei kuitenkaan jaksa puhua koko ajan.
Lisäksi yritän muistuttaa itseäni siitä, että kuormittavan päivätyön ohella kaikkeen ei aina riitä rahkeet.
Lisää ajatuksia blogista tämän kirjoituksen lopussa.
Sijoittaminen
Tämä vuosi on ollut sijoittamisen kannalta hyvä vuosi. Ei niinkään tuottojen, mutta sijoitetun summan määrän ja kasvaneiden osinkojen kannalta. Tämä vuosi onkin ollut hyvä vuosi ostajalle.
Edelleen suosittelen laiskalle ja kiireiselle rahastosäästämistä. Tämä on pelastanut oman edistymiseni ja auttanut suunnitelmassa pysymistä.
Raha
Olemme olleet onnekkaita, sillä sähkösopimus on ollut kunnossa, emmekä omista asuntolainaa tai autoa. Kulut ovat pysyneet kurissa inflaatiosta ja korkojen noususta huolimatta.
Pienyrittäjälle vuosi ei ollut mitä parhain, mutta siitäkin selvittiin.
Ensi vuodelle olen asettanut tuloihin liittyviä tavoitteita. Tavoitteet on sidottu siihen kun täytän 40, joka on kolmen vuoden päästä. Vuodet 2023-2025 tulevat siis olemaan mielenkiintoisia. Pääsenkö tavoitteisiin?
Matkustaminen
Tänä vuonna matkustimme pääsiäisenä Tukholmaan, teimme perinteisen kesälomareissun Turkin kotiin, kävimme häävuosipäivänä Virossa kerrankin Tallinnan ulkopuolella ja synttäreideni kunniaksi vielä Espanjassa (kuvat Espanjasta).
Ihania reissuja, joihin on kylläkin saanut uppoamaan sievoisen summan. Matkabudjeteissa inflaatio on näkynyt ja tuntunut. Matkakassa on käytetty viimeistä euroa myöten. Toisaalta lentämisen on syytäkin olla kallista.
Koti
Meidän vuosi alkoi stressaavalla muutolla, asunnossa oli paljon vikoja & korjattavaa, vanhoja huonekaluja piti myydä pois ja uutta kotia sisustaa ja laittaa. Vasta keväällä asunto alkoi saamaan kodin tuntua.
Kohta meillä on sama rumba edessä 😀 Saimme tänään uuden kodin vuokrasopparin allekirjoitettavaksi.
Tänä vuonna tuli myös katseltua asuntomarkkinoita ostohousut jalassa.
En halua kuitenkaan olla epäkiitollinen nykyisestä kodista ja toteankin nyt, että nukkekoti on palvellut meitä oikein hyvin.
Suurten kysymysten äärellä
Uskon vahvasti siihen, että asiat tapahtuvat kuten niiden on tarkoitus, enkä halua puskea tiettyjä juttuja elämässä liikaa.
Viime aikoina on tuntunut siltä, että blogin kirjoittaminen on ollut väkinäistä. Välillä mietin, että lukeeko tätä edes kukaan? Saako kukaan tästä inspiraatiota? Oppiiko kukaan? Mikä tämän tarkoitus on?
Kuluvana vuotena on käynyt mielessä useampaan otteeseen jaksanko enää jatkaa blogia. Lähinnä siitä syystä, että aika on nykyään hyvin rajallista ja tahtoisin nähdä konkreettisesti sen hyödyn, jota tämän alustan ylläpitäminen tuo. Välillä tuntuu että en sitä näe.
Ymmärrän toki, että kahdessa vuodessa ei ihmeitä voi tapahtua, mutta yhden postauksen kirjoittamiseen menee useita tunteja, samoin kuin Instagram-contentin tekemiseen. Nautin etenkin kirjoittamisesta ja se on terapeuttista, mutta se on myös hyvin aikaa ja läsnäoloa vievää. Toistaiseksi en ole saanut juuri mitään tuloja blogin kautta. Tämä osittain siksi, että en ole pystynyt käyttämään myynti- ja markkinointiaktiviteetteihin kovinkaan paljon aikaa. Mutta joku kompensaatio tälle ajalle olisi hyvä saada.
Olisin toivonut tämän vuoden aikana myös apua blogin kanssa ja yritinkin sitä vuoden aikana kysyä. Sopivia kandeja ei ole toistaiseksi ilmestynyt ja tämäkin sai miettimään, että onkohan universumi nyt ihan minun tavoitteiden edistämisen puolella. Nettisivujen kanssa oli vielä kaiken lisäksi paljon ongelmia. That’s WordPress for you.
Uskon siihen, että jos jonkun asian on tarkoitus tapahtua, se menee elämässä smoothisti, eikä väkisin pakottamalla. Silloin kun perustin blogin löysin apua helposti ja nopeasti. Asiat lutviutuivat ja niin oli tarkoitettu.
Katsotaan siis mitä vuosi 2023 tuo tullessaan. Laitanko blogin jäähylle vai mitä tapahtuu.
Bye for now ja ihanaa uutta vuotta <3
No Comments