Menu

*sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä

Täytyy myöntää, että aika on ollut aika kortilla sen jälkeen, kun menin takaisin perinteiseen työelämään. Tai sanotaanko niin, että aika on ollut kortilla ja pää pikkuisen pyörällä. Paljon on ollut uutta sekä omassa firmassa että asiakkaalla. Niinpä aktiivinen sijoittaminen ja talousuutisten seuraaminen on jäänyt vähemmälle. Muutto uuteen kotiin ei varmaankaan ole helpottanut asiaa. Hukun tällä hetkellä Talouselämä-lehtipinoihin. Ennen tämän jutun kirjoittamista lukematta oli lokakuusta eteenpäin lähes kaikki Talouselämät. Auts.

Osakekauppoja tein Q4 aikana vain lokakuussa. ETF-kuukausisäästöt ovat onneksi rullanneet normaalisti. Automatisoitu rahastokuukausisäästäminen on todellakin kiireisen ihmisen pelastus. Siten saa ulkoistettua sijoittamisen, ei tarvitse miettiä ajoittamista ja tarvittaessa summaa voi kasvattaa tai sijoituskohteita vaihtaa matkan varrella. Easy-peasy.

Yhtä kaikki, on niin hyvä, että pakotan itseni tämän blogin kautta tsekkaamaan taloudelliset tavoitteeni ja keräämään yhteen myös markkinoiden tapahtumia. Vaikkakin sitten jälkikäteen?

Syksyn talousuutiset

Yhteistä syksyn talousuutisille oli keskustelu korkojen mahdollisesta noususta, kiihtyvästä inflaatiosta, kuumana käyvistä asuntomarkkinoista, raaka-aineiden ja energian kallistumisesta, komponenttipulasta, ilmastotoimista, uudesta koronavariantista, listautumisbuumin jatkumisesta sekä yrityskaupoista ja niiden ennätyskorkeasta määrästä.

Työelämän puolella uutisointia käytiin etätyöstä, työhyvinvoinnista, kasvaneista burnoutmääristä, irtisanoutumisaallosta ja osaajapulasta.

Selatessa syksyn Talouselämiä yhteenvetona voi todeta, että joka viikon numerossa käsiteltiin vähintään kolmea näistä aiheista. Selviä trendejä siis.

Muutamia yksittäisiä suuren uutisarvon saaneita talousuutisia loka-joulukuulta:

  • Facebook vaihtoi nimensä Metaksi. Spekuloitiin liittyikö nimenvaihto yhtiöstä vuotaneisiin materiaaleihin, joissa kerrottiin Facebookin olleen tietoinen palvelun vahingollisista hyvinvointivaikutuksista. Samoihin aikoihin lokakuussa Facebook, Instagram ja Whatsapp olivat pois käytöstä yli 6h. Kaikki varmasti muistavat tämän historiallisen hetken?
  • Nordean rästiosingot tulivat vihdoin maksuun EKP:n pandemiasta johtuneen sääntelypiinan jälkeen. Nordea aloitti myös omien osakkeiden takaisinoston ja mitätöinnin, joka tyypillisesti nostaa osakkeen arvoa.
  • Myös Sampo aloitti lokakuussa omien osakkeiden takaisinoston liittyen Nordea omistuksien myyntiin; ylimääräiset rahat halutaan allokoida johonkin. Myös Sampo mitätöi takaisinostetut osakkeet, eli mahdollista arvonnousua luvassa. Joulukuussa Sampo ilmoitti ostavansa brittiläisen Hastings-vakuutusyhtiön kokonaisuudessaan, joka on linjassa firman strategian kanssa. Sampolta on tämän vuoden puolella odotettavissa muhkea lisäosinko.
  • Marraskuussa jenkkiläinen Doordash osti Woltin 7 miljardilla eurolla. Kyseessä oli Suomen yrityshistorian toiseksi suurin yrityskauppa suurimman ollessa Nokian Alcatel-Lucent -kauppa.

Tavoitteeni vuodelle 2021

Seuraavaksi on tilinpäätöksen aika.

Tavoite 1. Keskity salkun timantteihin

Status: Pysyin tavoitteessa koko vuoden

Jaoin viime kertaisessa Q3-kvartaaliraportissa salkkuni omistukset. Viime vuonna päätin, etten lisää uusia omistuksia salkkuuni, vaan keskityn ns. salkun timantteihin ja näin teinkin.

Q4:n aikana tein yhden osakeoston, joka oli Huhtamäki. Huhtamäki oli ostoslistallani, joten tämä meni suunnitelmien mukaan. Huhtis on sittemmin tullut tuosta alaspäin, kuten koko Helsingin pörssin indeksi. Ajoitus harvoin lyhyellä aikavälillä osuukaan oikeaan. Täytyy olla kärsivällinen ja tehdä lopulliset johtopäätökset vasta vuosien päästä.

Tykkään *Nordnetin portaalista, jossa näkyy graafissa myös osto- ja myyntipäivät. Ohessa Huhtamäestä screenshot, jossa näkyy omat ostoajankohdat.

Huhtamäki 30.1.2022 (Nordnet)

Joulukuussa triplasin rahastoihin menevän summan tulojen noustua. Muutoin ETF-rahastojen osalta ei ihmeempiä tapahtunut Q4 aikana.

ETF, jonka myymisestä puhuin Q3-rapsassa on edelleen salkussa, sillä en ole keksinyt parempaa sijoituskohdetta. Ko. rahaston arvo on melkein +40% voitollinen ja arvo on useampi tuhat euroa. Ennen kuin myyn rahaston, täytyy sille olla uusi käyttötarkoitus tai sijoituskohde. Toistaiseksi mennään siis vielä näin.

Tavoite 2. Osinkojen tuplaaminen

Status: Ei 100% vaan…

En päässyt tavoitteeseen tuplaamisen osalta ja lopullinen kasvuprosentti osingoille oli +65,7% (brutto) vuodentakaiseen verrattuna. On hyvä, että olin asettanut näköjään melko epärealistisen tavoitteen, jotta päädyin edes reiluun puoleen väliin. ”Reach for the moon and you’ll end up with the stars” -tyyppisesti.

Osinkoja tuli peräti 23 kpl v. 2021. Suosituin osinkokuukausi oli maaliskuu (5 kpl). Hyvänä kakkosena toukokuu (4 kpl) ja lokakuu (4 kpl). Tällä hetkellä jo 8 / 12 kuukaudesta tilille kilahtaa osinkoja.

Salkkuni osinkotuotto-% on muuten 3% luokkaa, kun mukaan on laskettu myös rahastot. Kuten moni tietää, suosin suomalaisia osinko-osakkeita. Suorista osakkeista salkussani vain Finnair ei maksa osinkoa. ETF-rahastoista 3 / 4 ei maksa osinkoa, joka on hyvä asia verotuksellisista syistä (avasin asiaa Q3-raportissa).

Tavoite 3. Salkun arvon tuplaaminen

Status: Ei 100% vaan…

? ?+41,3%!

Tähän olen suoraan sanottuna vähän pettynyt, mutta olosuhteet huomioiden täytynee olla tyytyväinen. Salkun arvo kasvoi (1) oman sijoitetun pääoman ja (2) sijoitetun pääoman arvonnousun johdosta. Sijoitin suurimman osan osingoista eteenpäin.

Laskin, että sijoitettu pääoma tuotti +12,4%. Jouduin laskemaan tämän käsin, koska uskoakseni Nordnetin luvuissa on mukana myös maksettu osinko. Otin screenshotin salkusta 30.12. ja silloin YTD näytti Nordnetissa +22,02%. Täytyy vielä tarkistaa nämä luvut.

Jos sijoitukset olisi tehty osakesäästötilin sisällä, olisi arvonnousu ollut korkeampi osinkojen veronmaksun lykkääntymisen ansiosta. Olen kuitenkin tehnyt periaatepäätöksen pitää ”vanhat” osakkeeni perinteisen arvo-osuustilin puolella, johon olen ne vuosien saatossa hankkinut. Tämä siksi, että voin seurata arvonnousua näiden osalta joutumatta itse laskemaan keskiarvoja kahden salkun välillä.

Joka tapauksessa tärkein viesti tässä on se, että rahaa ei kannata makuuttaa isoja summia tavallisella tilillä, vaan sijoittaa ne mieluummin vaikka pariin matalakuluiseen rahastoon. Rahastojenkin tapauksessa tuotto on helposti ainakin itselläni ollut useita prosentteja yhdessä vuodessa.

Tavoite 4: Back to business

Status: Tavoite saavutettu Q3:ssa

Tämän osalta kerroinkin viime postauksessa, että olin saavuttanut tavoitteeni Q3 aikana.

Miltä sitten työelämässä on tuntunut? Mielestäni taukoni työelämästä ei ollut niin pitkä, että mikään olisi dramaattisesti muuttunut. Työelämässä siis. Ei vaikka pandemia on ravistellut koko maailmaa. Uskon, että työelämässä käynnissä oleva isompi murros tullaan näkemään vasta lähivuosina. Tämä tulee liittymään johtamiseen ja kulttuuriin, ns. pehmeämpiin arvoihin. Uskon myös, että ne yritykset, jotka pystyvät vastaamaan työntekijöiden tarpeisiin tällä saralla saavat tästä huomattavan kilpailuedun ja tämä tulee heijastumaan suoraan viivan alle. Toisaalta ne, jotka jämähtävät vanhaan, eivät tule pärjäämään ja kannattavuus heikkenee jopa niin paljon, että tällaiset yritykset kuihtuvat pois.

Vaikka työelämä ei kokemukseni mukaan ole niinkään muuttunut, oma arvomaailmani muuttui kylläkin huimasti parin viime vuoden aikana. Vasta näin jälkikäteen ymmärrän täysin uralomani todellisen arvon ja nyt poimin niin sanotusti sen hedelmät. Pystyn katsomaan asioita ulkopuolelta, sillä elämässäni on tärkeämpiäkin asioita. Olen yhä urakeskeinen, mutta laitan oman hyvinvointini ykköseksi. Se ei tarkoita ettenkö joskus tekisi ylitöitä, vaan sitä, että kuuntelen omia tarpeitani herkemmin. Kaikki lähtee mielestäni omasta päästä. Motto voisi ehkä olla, että pidä jalat maassa ja omat tavoitteet mielessä, silloin ulkopuolinen meteli on pientä piipitystä vain. Tai jotain sinne päin ?‍♀️

Jos loman aikana olin kiitollinen irtiotostani, niin nyt suorastaan tunnen ylpeyttä siitä, että tein tuon päätöksen. Työhöntulon terveystarkastuksessa työterveyshoitaja (sattumoisin myös psykoterapeutti) totesi, että olen esimerkillinen, kun tällaisen irtioton olen tehnyt. Puhelun lopuksi hänkin jäi haikailemaan vastaavaa lomaa itselleen.

Ei muuta kun puskuri kuntoon, säästöjä ja sijoituksia tilille, talouden suunnittelua, budjetointia ja karsimista kehiin sekä kenties sivutuloja kehittämään! Niistä on urabreikki tehty.

Uraloman lopullinen hintalappu menetettyjen tulojen muodossa oli n. 45.000 euroa. En ole ihan tarkkaa summaa laskenut, eikä todellisuudessa hintalappu ole noin mustavalkoinen, sillä samaan aikaan opin olemaan järkevämpi rahankäyttäjä ja kurinalaisempi säästäjä. Oli miten oli, paras investointi ikinä!

Minut muuten rekrytoitiin kirjoittamaan myös meidän firman urablogiin. Ensimmäinen kirjoitus julkaistiin joulukuun lopussa. Jos haluat lukea mitä liikkeenjohdon konsultin työtehtävät pitävät sisällään, käy kurkkaamassa linkki referenssien alta. Tämän postauksen kuvan sain myös duunin CV-kuvauksen kautta (by Infinite Stories). Viime kertaisista CV-kuvista olikin hetki!

Jos haluat lukea miten tavoitteeni vuoden aikana etenivät, löytyy näistä omat postaukset:

Uudet tavoitteet

Sijoittamiseen, blogiin, työelämään ja terveyteen liittyviä tavoitteita ja unelmia on mielessä tällekkin vuodelle tottakai.

Haaveilen mm. puhujakeikoista, triathlonista (puolimatka), OST:n kasvattamisesta (korkattu Vaisalalla tällä viikolla), puskurin takaisin elvyttämisestä ja siitä, että saisin vähintään yhden blogipostauksen per kuukausi julkaistua tänne.

Kirjoittaminen ja tämän blogin ylläpitäminen on minulle kuin terapiaa. Ja teitä uusia lukijoita ja seuraajia tulee koko ajan lisää. Ehkä tänä vuonna teitä on jo parituhatta! Ette taidakaan tietää miten paljon iloa ja kivoja keskusteluja olen teidän kautta saanut. Kiitos siitä?

✨Joko olet aloittanut sijoittamisen?✨

Mikä olisi parempi uudenvuodenlupaus kuin sijoittamisen aloittaminen? Tärkeintä on nimenomaan aloittaminen, vaikka vain pienellä summalla. Nykyään sijoittamisen voi onneksi aloittaa jo parilla kympillä. Sen voi myös tehdä vaikka kotisohvalta avaamalla maksuttoman asiakkuuden lempipalveluuni *Nordnetiin? Mistä itse lähtisin liikkeelle? Kuukausisäästämällä rahastoon.

Disclaimer: Sijoittamiseen osake- ja pääomamarkkinoilla liittyy aina riskejä. Sijoitusten arvo ja tuotto voi nousta tai laskea, ja sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman kokonaan. Historiallinen tuotto ja kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta. Terhin rahablogi ei anna sijoitussuosituksia.

No Comments

    Leave a Reply